Paras osa nuoruuttani meni elokuvissa ja kahviloissa. Kun 1960-luku tuli puoliväliin ja minä koin olevani täysi nuori, muodostui Roobertin hallin yläpuolella sijainneesta Nissenin kahvilasta ruoka-, hyppy- ja lintsaustuntien kotipesä. Siellä opin suunsoittoa ikätovereiden ja vanhempien koulutovereiden kanssa. Iso-Roban Nissenin herkku oli riisiomenapuuro, vaikka yleensä aika kului siellä tupakoiden ja nauttien hyvin pitkään pientä kahvia.
Kun lähdimme Rööperistä luokkatoverini Jaskan - joka myöhemmin tunnettiin undergroundpiirien Pikku-Jaskana - kanssa seikkailemaan kaupungille, oli taideopiskelijoiden ja taiteilijoiden täyttämä Putki-Nissen sisääntulokahvilamme. Kestikartanon talo, jossa kahvila sijaitsi, purettiin pian ja meidän oli lähdettävä muualle. Olohuoneeksi muodostui Akvaario-Nissen Aleksilla, vaikka kävimme toki muissakin kahviloissa.
Akvaario-Nissen oli niin itsestään selvä kantapaikka, että sisareni osasi tuoda sinne luokseni yllättäen Helsinkiin saapuneen ruotsalaisen ystäväni, joka ei ollut saanut yhteyttä minuun. Akvaario-Nissenillä meni ensin iltapäivä koulun jälkeen ja sitten ilta kotona syödyn päivällisen jälkeen. Tupakkaa ja kahvia kului keskustellessa ja tutustuessa mielenkiintoisiin ihmisiin, joita tuntui olevan hyvin runsaasti kuusikymmentäluvulla.
Työvuosina otin tavakseni juoda aamukahvin vasta viraston henkilöstöruokalassa. Kahvi oli ikään kuin palkinto siitä, että jaksoin jokaisena arkiaamuna tulla virastoon suorittamaan hallintotoimia. Kävelin monet vuodet ministeriössä nautitun lounaan jälkeen Senaatintorin yli Kiseleffin basaariin, jonka toisen kerroksen kahvilassa join kahvin. Tapa päättyi siihen, että minusta tuli päällikkö ja aikataulut alkoivat olla liian kireitä kahvilakävelyä varten.
Jäätyäni eläkkeelle mietin mahdollisuutta rakentaa itselleni vakiotyötilan johonkin kahvilaan. Pian kuitenkin tajusin ajatuksen naurettavuuden. Mitä järkeä vanhemman herrasmiehen on ryhtyä leikkimään wanna be -kirjailijaa Mac-läppäreineen, jos hän on jo kolmekymmentä vuotta kirjoittanut päässä pieniä kertomuksia, jotka on sitten naputtanut hetkessä paperille kotona.
Varsin pian huomasin, että eläkkeellä minuun on kasvanut kiinni piintyneitä tapoja. Joogan jälkeen nautin aina muna-anjovisleivän ja kahvin (mustana) maahanmuuttajarouvien kahvilassa Bulevardilla. Hakaniemen torikahvilassa syön syntisen Eromangan lihapiirakan ja juon kahvin (maidolla). Yrjönkadun uimahallin jälkeen tilaan Stockan Robertsin kahvilassa croissantin ja kahvin (maidolla). Nautimme lauantaisin vaimon kanssa vaihtelevissa kahviloissa välipalana terveellisen sämpylän ja kahvin (maidolla tai mustana). Erikoiskahveja juon vain kotona; eläkeläisen tulee olla säästäväinen.
Minulla ei ole sinänsä valittamista Helsingin kahviloista, sillä ne täyttävät tarpeeni. Nykyään kahviloissa tosin tapaa harvoin tuttuja toisin kuin ennen. Kaipaan silti nuoruuden matkan pitkiä aamuistuntoja maitokahvin äärellä kahvilan terassilla Montparnassessa ja työvuosien pieniä ja nopeita kahveja sinkkitiskillä Passyssa sekä raikkaita olutlasillisia Pariisin lomamatkoilla. Ruotsalaisiin konditorioihin liittyy myös monia suloisia muistoja. Tiskaajan vapaapäivänä Visbyssä tuntui ylimaalliselta kun kahvilan tarjoilija tuli valintaa varten pöydän luokse tarjotin täynnä leivoksia ja muita leivonnaisia. Ne olivat jotain aivan muuta kuin Maanviljelijöiden maitokeskuksen maitokaupan perunaleivokset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti